Tänään on taas niitä päiviä kun mikään ei onnistu. En viihdy töissä ja ainoana motivaationa on tilipäivä.
Hyvinä puolina masentavassa työssä on motivaation kasvu sekä mukavat työtoverit, huonoja puolia taasen on liiaksi luetella. Keväällä muistaa toivottavasti tämän tunteen ja jaksaa lukea senkin takia ettei tarvitse toista välivuotta istua kassalla kuunnellen ihmisten jatkuvaa valitusta.

Pentukuume kasvaa! Haluan jo ne pienet pallerot syliin ja paijattavaksi. Kestän vaikka unettomia öitä niiden söpöyden takia. Onneksi enää muutama viikko ja pentukuume toivottavasti katoaa hetkeksi kokonaan. Opiskeluaikoina tosin kauaa tuskin kestän ilman koiraa, kun taloon kuuluu koira. Aina meillä on ollut koira tai useampi. Tällä hetkellä seurana on Tiibetinspanieli-tyttö ja aiemmin täällä on asustellut kolme kappaletta pitkäkarvaisia mäyräkoiria. Ensi viikkojen aikana kirjoitukset taitavat olla hyvin pentuhehkutuksen täyteisiä, mutta koitan silloin tällöin palata alkuperäiseen aiheeseenkin. Eiköhän tämä blogi ehdi keväällä täyttyä pääsykoeasioista riittävästi vaikka nyt vähän poikkeaakin aiheesta. Pahoittelen lipsumista. 

Sitten täysin toiseen aiheeseen: Olen myös viime aikoina kunnostautunut lentopallossa laajentaen harrastusta jälleen valmennuspuolellekin. Olen valmentanut viisi vuotta 1998-syntyneitä tyttöjä ja nyt olen sekaantunut 1995-syntyneiden valmennukseen. Tosin työt haittaavat huomattavasti tätäkin harrastusta. Pelaan edelleen naisten kakkossarjaa ja lisäksi toimin pikkusiskon hovikuskina lentopalloreeneihin ja -turnauksiin. Ja silti tuntuu, että laji on liian pieni osa elämääni kun aikaisemmin on uhrannut lajille lähes kaiken vapaa-ajan. Onneksi poikaystävä ymmärtää - lentopallohan meitä yhdisti ja sen kautta suhteemme tavallaan alkoikin.